kulinaristi ketovalmennuksessa

Kulinaristimiehen mietteitä ketovalmennuksesta

Tarjoamani ketovalmennus ei missään nimessä ole suunnattu vain naisille. Moni mies kaipaa apua ketomatkansa aloittamiseen ja olenkin ilokseni päässyt auttamaan myös herroja elämäntaparemontin alkutaipaleella. Yksi heistä on Jarno, joka tunnustaa olevansa kovan luokan kulinaristi ja herkkusuu. Tämänkertainen artikkeli sisältää miehen mietteitä ketovalmennuksesta viiden viikon ajalta.

Jarno halusi jakaa ketovalmennuskokemuksensa kannustaakseen muita miehiä ottamaan minuun rohkeasti yhteyttä, mikäli pysyvien elämäntapamuutosten teko yksin tuntuu hankalalta.

Blogini sisältää affiliatemarkkinointia. Affiliatelinkit olen merkinnyt postauksissani (* Affiliatemarkkinointi tarkoittaa sitä, että saan näiden linkkien ja mainosten kautta pienen komission, mikäli päädyt ostamaan tuotteita. Noilla komissioilla ylläpidän tätä blogia ja nettisivujani. Kiitos avustasi 🙂

Ensimmäinen ketovalmennusviikko

Miksi lähdin valmennukseen

Myönnän. Luulin hoitavan homman yksin kotiin mutta lopulta epäonnistuin ja tajusin, että apua tarvitaan. Vuonna 2018 laihdutin 35kg ja kaikki tuli lopulta takaisin.

Meikäläisen livenä tavanneet tietävät, että meitsi on sen kokoinen äijä, ettei isompikaan syysmyrsky tätä miestä paljon siirtele.

Lähdettiin Sarin avustuksella järkevällä tavalla hoikentamaan tätä Turkulaista IT-myynnin mörrimöykkyä niin, että ne penteleen kilot eivät hiivi takaisin.

Edessä on viisi valmennustapaamista, jotka on tarkoitus käyttää noin kerta viikossa vauhdilla. 

Ensimmäinen livetapaaminen konsultaation merkeissä Sarin kanssa vakuutti, että hänen avullaan mulla on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua tavoitteessani.

Valmennuksen tavoite

Tavoite kirjoitettiin ylös ensimmäisessä tapaamisessa.

Mikä sitten on tavoite? -10kg,-15kg,-20kg.. ?? Ei.

Perimmäinen tavoite on se, että mä haluan nähdä kun mun 14 ja 16 vuotiaat lapset täyttää 40v.

Nykyistä menoa se ei ole mahdollista. 

Viikko täynnä valintoja

Ensimmäiseen valmennusviiikkoon mahtui yllättävän paljon asioita, joissa piti tehdä valintoja.

Ei riittänyt, että helposti jättää kaupasta sokerijutut ostamatta.

Mennessämme toimarimme kanssa syömään ravintoloista onneksi löytyy mahdollisuuksia vaihtaa ranut paistettuihin kasviksiin. Listalta pitää jättää kermaiset pennepastat väliin ja valkata maukas halloumisalaatti. Tiramisut yms. jätetään kylmästi tilaamatta jälkkäriksi.

Futiskuvioissa kun pyörii niin kentän laidan junnubuffettien mokkapalat jäivät myös ostamatta.

Viikko alkoi myös sillä,että eräänä päivänä kotiin tullessa oli anoppi kiikuttanut höyryävän omppupiirakan odottelemaan.

Onneksi lapset söivät sen suhtkoht nopeasti! 😀

Tein jauhelihasta ja kaalista lasagnea, jota pistelin pääsääntöisesti kitusiin melkein koko viikon.

Ruokavalioon lisätty roimasti vihreää ja karsittu turhia hiilihydraattilähteitä Keho ja maha voi hyvin. Nälkää ei tarvinnut nähdä ja olo oli pientä väsymystä lukuunottamatta hyvä.

Paino laskenut viikossa -2.5kg

Vyötärö, reisi ja käsivarren mitoista reidet -1cm

Mielenkiinnolla kohti seuraavaa viikkoa!

Toinen ketovalmennusviikko

”Kai sä sentään vähän voit maistaa?”

Toinen valmennusviikko ja paljon tärkeitä valintoja takana.

Koitan pohjustaa kunnolla, jotta ymmärrätte kuinka vaikeaa tämä oli 😅

Viime viikon lauantaina olimme laittamassa mökkiä talvikuntoon. Työ saatiin tehtyä ja oli aika juoda kupit kahvia.

Täydellinen syyspäivä Turun saaristossa, aurinko paistoi ja puiden lehtien värikirjo oli mieletön. Kaksi lokkia kirkui jossain kauempana. Meri oli tyyni. Istahdimme ulos kahvipöytään ja kaikki oli hyvin.

Kunnes… Anoppi kantoi pöytään syyskauden herkkua. Omenakaurapaistos!

Tiedättehän tämän happamanmakean ja rapean täydellisessä balanssissa olevan jälkkärin? Paistoksesta kohosi viileään saaristoilmaan hento höyry, jonka läpi näin valkean astian täynnä täydellisesti vatkattua paksua ja kiiltävää vaniljakastiketta….

Viinapirun maanittelevalla otteella Anoppi koitti vielä horjuttaa mieltäni ”kai sä sentään vähän voit maistaa?”

Sorruinko? En! 💪

Mieli teräksen lujana kerroin, että ruokavaliooni ei kuulu tällä hetkellä sokeri tai muut ylimääräiset hiilihydraatinlähteet.

Katselin lasten hymyilevän ja ahnaasti kauhovan kaurapaistosta kitusiinsa ja kieltäydyin toistamiseen. Siemaisin kuumaa teetä ja hengitin sisään raikasta meri-ilmaa.

Paino – 5.5kg

Vyötärö – 2cm

Reisi – 1cm

Kolmas ketovalmennusviikko

Leivontaa ja varpajaiset ravintolassa

Kolmas viikko alkoi sillä, että  leivoin pari pellillistä pullaa pojan joukkueen Buffettiin. 

Leipominenhan on mulle aina ollut mukava harrastus. Nyt ei ollut mitään vaikeuksia olla nauttimatta vastaleivottua uunituoretta rusinapullaa sekä kuppia kahvia..vai lasia kylmää maitoa? (kumpaa koulukuntaa olet? 😉

Tämän viikon pahin ”repsahdusmahis” tapahtui oikeastaan eilen illalla ollessani juhlimassa kaverin varpajaisissa. Turkulainen MEXMEX -ravintolan listalta löytyi kuitenkin järkevää ja herkullista valittavaa. 

Vai miltä kuulostaa alkuruoaksi grillattu osterinvinokas, kermaisessa poblano-chili kastikkeessa ja pääruokana täydellinen ankanrinta paksussa tummassa chilituhka-kastikkeessa? 

Anyways, alkoholijuomat ja jälkkärit piti jättää siivosti väliin.

Pöytään kannetun 120€:n Tequilapullon paukutkin suosiolla juomatta nekin.

Loppuilta olisi mennyt tyylikkäästi saunassa, paljussa ja oluen merkeissä. Sovin alusta lähtien autoilevan kuskinroolin ja passasin nämäkin riennot tällä kertaa. 

Riittävän määrän vihreän syömisessä on nyt eniten haasteita. Rakensin salaatteja ankanrinnalla ja savulohella. Tuli tehtyä myös pippuripihvejä. Syöty ollaan siis hyvin.

Kolmas viikko: 

Paino -6kg

vatsa -2cm

reidet -1cm

käsivarsi -1cm

Neljäs ketovalmennusviikko

Vedinköhän mä just huomaamatta vähän  pötsiä sisään? 😀

Kuukausi nyt menty ilman sokerihöttöä, leipää tai pastaa jne.

Oikeastaan  nyt alkaa olo tuntumaankin jo hiukan hoikemmalta ja totuus näkyy kun  iskee ennen vähän piukeita paitoja päälle. Ei enää ole sellainen olo  että ”tursuaa” niistä pihalle. 

Olotila on tottakai energisempi.  Lähestytään kuitenkin jo miinus kymmentä kiloa.

Poistuneita ”oireita”  myös satunnaiset pienet huimaukset, horjumiset, vessassa käyntien määrä,  paineen tuntu vasemmassa kyljessä ja jatkuva(hko) nälän tai janon  tunne. 

Odotan mielenkiinnolla mitä seuraava -10 kilo saa aikaiseksi.  Ainakin hinku liikkumiseen ja varsinkin lätkähöntsään kasvaa koko ajan.  (Pitää alkaa teroittamaan luistimia ja pyyhkiä pölyt rintapanssarista 😉

Mitä mittauksiin tulee niin aikamoinen harppaus olis tuon  vyötörön kohdalta senttejä alas. Vedinköhän mä just huomaamatta vähän  pötsiä sisään? 😀

Kiitän jo tässä vaiheessa koutsina toiminutta Saria.

Paino: -8.0 kg

Mitta vatsanympärys (navan kohdalta): -6cm

Mitta reidet: -2cm

Mitta käsivarsi: 43cm -1cm

Viides ketovalmennusviikko

Viisi viikkoa takana ja ”Kymppisäkki” on pudotettu

Nyt on sitten ns. ”Kymppisäkki” pois ja viisi viikkoa takana. Seuraava viiden viikon tavoite olisi toiset -10 kiloa.

”Saas kattoo kuin äijän käy.” 

Tarkoitus on nyt jatkaa matkaa ilman Saria jonkin aikaa. Toki olen aktiivisesti keskusteluissa mukana Sarin ja muiden valmennettavien kanssa meidän Facebook-ryhmässä. En siis jää “tyhjän päälle” vaan tukea ja jeesiä löytyy tuota kautta. 

Myöhemmin on tarkoitus ottaa yksittäisiä palavereita Sarin kanssa aina kun siltä tuntuu, että tarvii lisäjeesiä ja tsemppiä 🙂

Olen jakanut tätä valmennusmatkaani LinkeIn:nissä sekä tietenkin jutellut siitä paljon muutenkin ihmisten kanssa. Kaventunut ulkomuoto on herättänyt huomiota.  

”Ruoka on mulle vaan polttoainetta” Tämän olen kuullut lähiaikoina paristakin suunnasta. 

Noh, meikäläiselle se ei ole koskaan ollut. Hiukan kun on tuota kulinaristin vikaa 😀

(Tämä saattaa myöhemmin tulla kompastuskiveksi tällä taipaleella.)

Omaan kuitenkin sen verran hyvät ruoanlaittotaidot, että olen pystynyt ”säveltämään” muutamista vanhoista koko perheen suosikkiruoista uusia herkullisia ja terveellisempiä versioita. 

Tästä on ollut paljon apua tämän matkan varrella.

Muunmuassa lasagne, makaronilaatikko sekä pitsa ja hampurilaiset olen muokkaillut uusiin ketoruokavalioon sopiviin muotoihin omilla pienillä ”twisteillä”.

Nyt olis mietinnässä yksi parhaista jälkkäreistä eli Tiramisu. Katsotaan miten sen kanssa käy. Lisäksi jotain suklaajuttuja voisi myös kokeilla..

Mikäli sinäkin innostut kokeilemaan ketoleivontaa, löydät siihen superhelpot valmiit leivontamixit TÄÄLTÄ.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi Keto Brownie (*

tai vaikkapa muffinssit (*

maitosuklaanapein (* maustettuna?

Ketoleipomisen iloa toivotellen,

Jarno ja Sari

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *